Isäni kotiteatteriharrastus juontaa juurensa jostain 90-luvulta, kun ensimmäiset kohtuuhintaiset Dolby Surround -paketit alkoivat tulla markkinoille. Myöhemmin kuvioon tuli erilliset vahvistimet, kaiuttimet ja subwooferit. Koska kyseessä oli harrastus, siihen panostettiin kunnolla. Laitteet valittiin testimenestyksen perusteella hinnasta välittämättä. Teknologian kehitys on toki sittemmin tuonut laitteisiin uusia ominaisuuksia ja laskenut niiden hintoja, mutta ne ovat kuitenkin edelleen kalliimpia, kuin roskiksesta pelastetut laitteet. Eikä kaupasta ostetussa laitteesta saa samaa onnistumisen tunnetta, jonka saa onnistuneen vianetsinnän ja korjauksen jälkeen. Lienee kuitenkin asiallista mainita, että tässä blogissa käsitellyt laitteet ovat yleensä ennemmin tai myöhemmin hajonneet vanhuuttaan niin, ettei niiden korjaaminen enää olisi ollut järkevää taloudellisesti.
Toistakymmentä vuotta palvellut kotiteatterivahvistin oli alkanut pitää kummallista, naksuvaa ääntä ja isäni pelkäsi, että kyseessä voi olla paloturvallisuusriski. Vahvistin oli jo menossa kaatopaikalle, kun päätin ottaa sen mukaani tutkittavaksi. Suurin syy kiinnostukseeni tätä vahvistinta kohtaan oli se, että siinä oli linjalähdöt aktiivikaiuttimille. Koska arvelin naksumisen johtuvan releiden vanhuudesta ja pölyn sekä lian kertymisestä kontakteihin, totesin, että varsinaista vaaraa laitteen käytöstä ei ole ja otin sen käyttöön omaan kotiteatteriini. Edellisessä vahvistimessa käyttämäni linjamuunnin oli äänenlaadun kannalta katastrofi, mutta sillä sain mahdollisuuden säätää kaiutinten äänenvoimakkuutta kaukosäätimellä. Uuden vahvistimen omien linjalähtöjen ansiosta äänenlaatu parani huomattavasti, vaikka mukana tulikin epäsäännöllinen nakse. Vahvistin oli ollut käytössä jo useampia kuukausia, ennen kuin kyllästyin releiden temppuiluun.
 |
Huoltoluukku pohjassa.
|
Otin vahvistimen irti kaikista piuhoista ja avasin sen paikantaakseni releet piirilevyltä. Löysinkin releet nopeasti ja aloin miettimään, miten pääsen käsiksi pohjimmaisen piirilevyn kääntöpuolelle. Hetken pähkäiltyäni huomasin, että Sony oli suunnittelussa ottanut huomioon huollettavuuden ja tehnyt vahvistimen pohjaan neljällä ruuvilla irroitettavan huoltoluukun. Nopea kurkistus piirilevyn kääntöpuolelle paljasti naksumisen syyn. Yhden releen jalassa oli selkeä murtuma juotoksessa. Korjaus oli helppo ja nopea; vanhat tinat pois ja uusi juotos tilalle. Tämän jälkeen naksuminen loppui ja olin tyytyväinen hetken.
Kaikki meni hyvin niin kauan, kun tyydyin kuuntelemaan ääniä etu- ja keskikaiuttimien kautta. Halusin kuitenkin lisää tilavaikutelmaa, joten asensin myös takakaiuttimet mukaan laitteistoon. Koska en halunnut olohuoneen poikki meneviä johtoja, asensin avovaimoni avustuksella kattoon ja seiniin johtokourut, joihin piuhat sai siististi piiloon. Johtojen asentaminen ei ollut ihan helppoa ja johtokourut tulivat kertaalleen alaskin omalla painollaan. Kahden päivän temuamisen jälkeen kourut ja johdot olivat paikallaan ja kaiuttimet liitetty järjestelmään. Tässä vaiheessa alkoi jälleen kuulua vahvistimen sisältä naksetta, mikä sai hieman verenpaineen nousemaan. Onneksi ratkaisu oli yksinkertainen. Takakaiuttimille oli oma rele, jonka juotos oli myös murtunut. Avattuani vahvistimen uudestaan kävin läpi kaikki releet, jotka löysin ja vaihdoin niiden jalkoihin uudet tinat. Silmämääräisesti katsoen vain yksi juotos oli murtunut, mutta kävin kaikki läpi, koska arvelin loppujenkin haurastuneen jo ja murtuvan pian. Laite on tälläkin hetkellä käytössä.
 | |
|
