keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Topfield TF500PVRc

Joskus tulee vastaan laitteita, joiden korjaaminen on niin helppoa, että kun työ on valmis, ärsyttää, ettei ole enempää tekemistä. Tämä oli yksi niitä tapauksia. Sana harrastuksestani elekrtoniikan parissa oli kiirinyt sen verran kauas, että eräänä päivänä sain Facebookin kautta viestin, että eräällä kaverillani pyöri nurkissa Topfield TF500PVRc, joka oli alkanut kadottamaan nauhoitukset.
Saatuani laitteen käsiini testasin sen toiminnan ja totesin, että loogisin paikka aloittaa vian etsintä oli kovalevy. Ei siis auttanut, kuin avata kotelointi ja irroittaa kovalevy tutkimuksia varten. Ajatuksena oli, että koska laite oli minulle uusi, voisin alustaa kovalevyn ja antaa digiboksin itse formatoida sen haluamaansa tiedostojärjestelmään. Ajatuksena se oli loistava, mutta siihen se sitten jäikin. Tai oikeastaan se jäi 14% kohdalle alustusta kerta toisesnsa jälkeen. Kovalevy oli siis tullut tiensä päähän ja se piti vaihtaa. Varaosavarastosta löytyi sopiva, vähän alkuperäistä kapasiteetiltaan pienempi kovalevy. Laitoin levyn paikalleen ja käynnistin boksin, jolloin se automaattisesti kysyi, haluanko, että levy alustetaan. Alustuksen jälkeen laite on toiminut moitteettomasti.