Sony STR-DB840

Isäni kotiteatteriharrastus juontaa juurensa jostain 90-luvulta, kun ensimmäiset kohtuuhintaiset Dolby Surround -paketit alkoivat tulla markkinoille. Myöhemmin kuvioon tuli erilliset vahvistimet, kaiuttimet ja subwooferit. Koska kyseessä oli harrastus, siihen panostettiin kunnolla. Laitteet valittiin testimenestyksen perusteella hinnasta välittämättä. Teknologian kehitys on toki sittemmin tuonut laitteisiin uusia ominaisuuksia ja laskenut niiden hintoja, mutta ne ovat kuitenkin edelleen kalliimpia, kuin roskiksesta pelastetut laitteet. Eikä kaupasta ostetussa laitteesta saa samaa onnistumisen tunnetta, jonka saa onnistuneen vianetsinnän ja korjauksen jälkeen. Lienee kuitenkin asiallista mainita, että tässä blogissa käsitellyt laitteet ovat yleensä ennemmin tai myöhemmin hajonneet vanhuuttaan niin, ettei niiden korjaaminen enää olisi ollut järkevää taloudellisesti.

Toistakymmentä vuotta palvellut kotiteatterivahvistin oli alkanut pitää kummallista, naksuvaa ääntä ja isäni pelkäsi, että kyseessä voi olla paloturvallisuusriski. Vahvistin oli jo menossa kaatopaikalle, kun päätin ottaa sen mukaani tutkittavaksi. Suurin syy kiinnostukseeni tätä vahvistinta kohtaan oli se, että siinä oli linjalähdöt aktiivikaiuttimille. Koska arvelin naksumisen johtuvan releiden vanhuudesta ja pölyn sekä lian kertymisestä kontakteihin, totesin, että varsinaista vaaraa laitteen käytöstä ei ole ja otin sen käyttöön omaan kotiteatteriini. Edellisessä vahvistimessa käyttämäni linjamuunnin oli äänenlaadun kannalta katastrofi, mutta sillä sain mahdollisuuden säätää kaiutinten äänenvoimakkuutta kaukosäätimellä. Uuden vahvistimen omien linjalähtöjen ansiosta äänenlaatu parani huomattavasti, vaikka mukana tulikin epäsäännöllinen nakse. Vahvistin oli ollut käytössä jo useampia kuukausia, ennen kuin kyllästyin releiden temppuiluun.

Huoltoluukku pohjassa.

Otin vahvistimen irti kaikista piuhoista ja avasin sen paikantaakseni releet piirilevyltä. Löysinkin releet nopeasti ja aloin miettimään, miten pääsen käsiksi pohjimmaisen piirilevyn kääntöpuolelle. Hetken pähkäiltyäni huomasin, että Sony oli suunnittelussa ottanut huomioon huollettavuuden ja tehnyt vahvistimen pohjaan neljällä ruuvilla irroitettavan huoltoluukun. Nopea kurkistus piirilevyn kääntöpuolelle paljasti naksumisen syyn. Yhden releen jalassa oli selkeä murtuma juotoksessa. Korjaus oli helppo ja nopea; vanhat tinat pois ja uusi juotos tilalle. Tämän jälkeen naksuminen loppui ja olin tyytyväinen hetken. 

Kaikki meni hyvin niin kauan, kun tyydyin kuuntelemaan ääniä etu- ja keskikaiuttimien kautta. Halusin kuitenkin lisää tilavaikutelmaa, joten asensin myös takakaiuttimet mukaan laitteistoon. Koska en halunnut olohuoneen poikki meneviä johtoja, asensin avovaimoni avustuksella kattoon ja seiniin johtokourut, joihin piuhat sai siististi piiloon. Johtojen asentaminen ei ollut ihan helppoa ja johtokourut tulivat kertaalleen alaskin omalla painollaan. Kahden päivän temuamisen jälkeen kourut ja johdot olivat paikallaan ja kaiuttimet liitetty järjestelmään. Tässä vaiheessa alkoi jälleen kuulua vahvistimen sisältä naksetta, mikä sai hieman verenpaineen nousemaan. Onneksi ratkaisu oli yksinkertainen. Takakaiuttimille oli oma rele, jonka juotos oli myös murtunut. Avattuani vahvistimen uudestaan kävin läpi kaikki releet, jotka löysin ja vaihdoin niiden jalkoihin uudet tinat. Silmämääräisesti katsoen vain yksi juotos oli murtunut, mutta kävin kaikki läpi, koska arvelin loppujenkin haurastuneen jo ja murtuvan pian. Laite on tälläkin hetkellä käytössä.

Ensimmäisenä löytynyt murtuma ympyröitynä.

Bogner Alchemist Head

Uusien kontaktien solmimisen myötä olen saanut kiitettävästi korjattavia musiikkilaitteita käsiini ja oppinut taas paljon lisää. Omiin projekteihin on jäänyt aikaa vähänlaisesti, mutta nyt sain vihdoin eteeni mielenkiintoisen pähkinän.

Paikalliseen musiikkiliikkeeseen oli toimitettu Bogner Alchemist-nuppi, jonka toiminta oli mystisesti lakannut. Otin nupin työn alle ja aikani pähkäiltyäni jouduin tunnustamaan oman osaamattomuuteni. Kun vahvistimeen kytkettiin virrat, mitään ei tapahtunut. Jalkakytkin sai kuitenkin sähköä, koska siihen syttyivät valot.

Olin ymmälläni. Purin vahvistimen pois koteloinneistaan ja aloin käydä läpi virran kulkureittejä. Jossain vaiheessa huomasin, että verkkomuuntajan toisiokäämi oli kytketty piirilevyllä väärään paikkaan. Tämän johtoparin siirtäminen oikeaan paikkaan sai aikaan jotain eloa; pääteasteen putket alkoivat lämmetä. Etuaste ja kaikki etupaneelin valot olivat vielä vailla eloa.
 

Ruumiinavaus

Pähkäilin aikani tuloksetta ja totesin, että vianetsintään tarvittava aika tulisi olemaan niin pitkä, ettei asiakkaan kannattaisi teettää työtä. Tarjouduin ostamaan nupin pois kohtuullisella hinnalla tiedostaen riskin, että sitä ei koskaan saataisi kuntoon. Näin minun ei tarvitsisi miettiä vianetsintään ja korjaamiseen kuluvaa aikaa ja projektin taloudellista kannattavuutta.

Vietin useita iltoja vahvistimen piirileviyjä tutkien ja tietoa hakien. Tehokasta työaikaa kului kymmeniä tunteja, mutta opin jatkuvasti jotain uutta putkivahvistimien sielunelämästä. Aikani yleismittarin kanssa mittailtuani ja piirroskaavioita tutkittuani havaitsin, että etuaste ei saanut tarvitsemaansa jännitettä. Etuasteen putkia ajetaan +3,5V/-3,5V jännitteellä. Mittaukseni näyttivät, että etuasteelle meni vain +1,6V/-1,6V.

Tässä vaiheessa oli taas aika kaivaa kytkentäkaavio esille ja tutkia virran kulkusuuntia power boardissa. Huomasin, että piiri, jonka läpi jännite menee etuasteelle, piti sisällään samanarvoiset vastukset sekä virransyötön, että maan puolella. Nämä vastukset oli yhdistetty potentiometrillä toisiinsa, jolloin etuasteelle syötettävää jännitettä pystytään säätämään.

Tämän huomattuani laitoin yleismittarin kiinni piiriin mittaamaan toisen puolen jännitettä ja aloin säätämään potentiometriä, kunnes mittari näytti etuasteelle menevän noin 3,5:n voltin jännitteen. Lukeman noustessa mittarissa haluttuun arvoon, syttyi vahvistimen etupaneeliin valot.

Kasasin vahvistimen ja kytkin sen kiinni uskollisesti palvelleeseen bassokaappiini. Kaikki toimi juuri, kuin ohjekirjassa kerrottiin. Olin todella innoissani, koska käsissäni oli ensimmäinen oma putkivahvistimeni. Olin myös todella väsynyt, koska vianetsintä ja korjaaminen vievät uneni useammalta yöltä ja aikaa vahvistimen tutkimiseen oli tullut käytettyä kymmeniä tunteja.Piakkoin saatuani Bogneriin eloa, hankin sen seuraksi 4*12” kitarakaapin, jonka kanssa pääsin kokeilemaan vahvistimen tuottamaa ääntä hieman ihanteellisemmissa olosuhteissa. Hetken soiteltuani totesin, ettei tämä nuppi lähde käsistäni eteenpäin, vaan jää omaan työkaluarsenaaliini.

Pinkka löysi nopeasti paikan uudesta kodistaan.

Suzuki Intruder VS750 1988

Olen edelleen pitänyt kiinni ajatuksesta, että ehjän tavaran ostaminen on rahan tuhlaamista. Tämän ajatuksen sain liminoitua myös veljelleni Jannelle, kun hän oli hankkimassa moottoripyörää. Mielestäni ei ole järkevää maksaa yli kolmea tuhatta euroa pyörästä, kun vastaavan voi hankkia pikkuvikaisena puolella tuosta summasta ja korjata itse. Aiemmin olimme keskustelleet Suzuki Intruderin hankkimisesta sellaisen tullessa kohtuuhintaan myyntiin. Kartoittaessani kyseisen mallin hintatasoa eräs yksilö jäi mieleen erityisesti. Kyseessä oli hieman customoitu vuoden 1988 Intruder VS750, joka kävi vain toisella sylinterillä. Syy tähän oli mitä ilmeisemmin tankin sisäpuolen ruoste, joka irrotessaan oli tukkinut bensalinjan.

Päädyimme ostamaan kyseisen pyörän yhteiseksi projektiksi. Itse rahattomana lupasin osallistua projektiin työpanoksellani ja tietotaidollani. Toki myös se seikka, että minulla oli ennestään työkaluja helpotti taloudellista kokonaistaakkaa.

Pyörä käytiin hakemassa Jyväskylästä vuokratrailerilla. Traileri vuokrattiin Jyväskylästä ja pyörä vietiin Mäntyharjuun, joten ajoa yhdelle päivälle tuli vähintäänkin riittävästi.

Seuraavana päivänä aloimme töihin. Veli tilasi tankin ruostevaurioiden korjaamista varten happo- ja pinnoitussarjan ja irroitimme kaasuttimet huoltoa varten. Huollon annoimme varmuuden vuoksi kokeneemman kaverin tehtäväksi ja itse keskityimme bensansuodatinten vaihtoon.

Odotellessamme tilattujen tavaroiden saapumista ja kaasareiden palaamista huollosta,

vaihdoimme vielä ilmansuodattimet, kun pyörä oli valmiiksi niin pitkälle purettu.

Saatuamme kaiken tarvittavan jälleen kättemme ulottuville, Janne otti tankin käsittelyn tehtäväkseen. Työ päätettiin jättää yhden miehen harteille, koska se vaati muutaman tunnin välein tankin kääntelyä, eikä molempien ollut tarpeellista valvoa läpi yön sitä tehdessä. Käsittely vei aikaa noin vuorokauden, jonka jälkeen alkoi piinallisen pitkä odottelu, kun pinnoite kovettui.

Tällävälin Janne oli jo palannut Jyväskylään lomansa loputtua. Vajaan viikon kuluttua käsittelystä, palasin Mäntyharjuun kasaamaan pyörää. Periaatteessa yksinkertaiseen hommaan, jonka kaltaista en ollut edes tekemässä ensimmäistä kertaa, kului yli 10 tuntia. Suurimmaksi ongelmaksi kasauksessa muodostuivat kumiset lieriöt, jotka yhdistävät ilmanputsareiden kotelot kaasuttimiin. Näiden putkien kanssa taistelin useamman tunnin.

Sain pyörän lopulta kasaan ja käyntiinkin sekä kaasutinten synkronoinnin tehtyä. Pitkän päivän jälkeen olin aivan liian väsynyt lähteäkseni ajamaan sitä Mikkeliin ja tyhjäkäyntikin oli vielä säädettävä paremmin, joten jätin pyörän vielä talliin. Seuraavan päivän lepäsin ja suunnittelin taktista rynnäkköä pyörän kimppuun seuraavana päivänä.

Tyhjäkäynnin säätövara oli täysin hukassa. Vaihtoehtoina oli joko jatkuvasti huutava tai jatkuvasti sammuva moottori. Käynnistysongelmien kanssa nämä oireet tulkittiin ongelmaksi seossuhteessa, jonka säädin seuraavaksi. Kyseessä oli täysin näppituntumalla tehty säätö, jonka sain tehtyä aiempaan kokemukseen turvautuen. Seosruuveja käännettiin samassa tahdissa puoli kierrosta kerrallaan ja välillä käytiin kokeilemassa säädön vaikutusta moottorin toimintaan. Kolmen tai neljän kokeilun jälkeen löysin toimivat säädöt, jonka jälkeen tarkistin vielä kaasuttimien synkan. Kun sekin oli edelleen reilassa, lähdin ottamaan kaiken irti viimeisistä päivistä pyörän kanssa ennen, kuin Janne haki sen huomaansa.

Marshall JCM800 4211 & JCM900 1960A

Tarjous, josta ei voi kieltäytyä kuulostaa kovin kliseiseltä, mutta joskus niitäkin tulee vastaan. Tällainen osui kohdalle, kun kysellessäni vajaakuntoisia kitraratarvikkeita eräs kaverini mainitsi nurkissaan pyörivästä Marshall JCM 900-kaapista. Hintakin olisi kohtuullinen, koska kaapissa oli jotain vikaa, mistä johtuen äänenlaatu oli heikentynyt. Myöhemmin asian tiimoilta käydyissä keskusteluissa tuli ilmi myös, että samoissa nurkissa lojui Marshall JCM 800-combo, jonka vahvistin oli hajonnut. Kyseinen combo oli toimittanut kaiuttimen virkaa vahvistimen jäätyä vain ylimääräiseksi painoksi samoihin kuoriin.

Sain ensin käsiini JCM900-kaapin, jonka ensitöikseni avasin. Päästessäni kurkistamaan sisälle, huomasin kaiutinelemettien ruuvien ajan myötä löystyneen ja runkojen olevan pahimmiillaan jopa puoli senttimetriä irti kaiutinkotelosta. Tämä siis tarkoitti kahta asiaa; sitä, että osa kaiutinkotelon antamasta vastapaineesta pääsi karkaamaan tuosta välistä sekä sitä, että elementtien rungot pääsivät liikkumaan absorboiden kalvojen liike-energiaa. Tämä tuskin on ainakaan parantanut äänenlaatua. Kiristelin elementtien kiinnitysruuvit ja kasasin kaapin.

Koska käytössäni ei ollut vahvistinta, toimitin kaapin takaisin edelliselle omistajalleen ja samalla otin matkaani kaiuttimena toimineen combon. Myöhemmin sain kuulla tekemäni toimenpiteen parantaneen kaiuttimen äänenlaatua huomattavasti.

Kotona kytkin combon vahvistimeen jännitteet, jonka seurauksena meinasin lentää seinään. En sähköiskun tai vastaavan takia, vaan äänenpaineesta johtuen. Kaiuttimet alkoivat pitää todella kovaäänistä hurinaa. Kokeilin kytkeä jännitteet toisessa huoneessa maadoitetusta pistorasiasta edellisen maadoittamattoman sijaan, mutta seuraus oli edelleen sama. Tässä vaiheessa tuli perheparlamentin puheenjohtajalta käsky olla kytkemättä jännitteitä kyseiseen laitteeseen kyseisessä huoneistossa. Se ei varsinaisesti haitannut, koska seuraavaksi vahvistin piti avata vianetsintää varten. Saatuani laitteen auki silmäilin sen sisuksia hetken näkemättä mitään normaalista poikkeavaa, joka aiheuttaisi havaitunkaltaisen vian.

Vasta kasatessani laitetta, huomasin yhden vahvistimen pääteasteputkista olevan erivärinen, kuin muut. Lähemmällä vilkaisulla huomasin kyseisen putken kyljessä halkeaman. Vakuumiputken ollessa kyseessä, ajattelin, että tämä vuoto saattaisi jollain tasolla vaikuttaa koko laitteen toimintaan, joten tilasin päätteeseen uudet putket.


Raahasin koko combon työpaikalleni ja vaihdoin putket, jonka jälkeen vielä biasoin vahvistimen parhaan soundin ja kestävyyden tasapainon löytämiseksi. Tämä jälkeen vahvistin toimi moitteetta, joten päätin laittaa sen kiertoon. Tätä kirjoittaessa uutta omistajaa ei ole vielä löytynyt.

Sony Bravia KDL-40U-2000

Joskus laitteet hajoavat niin, ettei niiden korjaaminen ole enää mielekästä. Näin kävi aiemmin korjaamalleni projektorille. Jatkuvan lämpenemisen ja jäähtymisen seurauksena peilitunnelin (engl. mirror rod, light tunnel) liimaukset antoivat periksi, eikä uudelleenliimauskaan enää auttanut. Uusi osa olisi pitänyt tilata Yhdysvalloista ja se olisi maksanut tolkuttomasti. Piti alkaa miettimään vaihtoehtoja siihen, kuinka toistaa pelikonsoleiden kuvaa. Järkevimmältä tuntui ajatus etsiä LCD-televisio, jossa olisi vikaa, mutta kuitenkin ehjä paneeli. Tämä tehtävä osoittautuikin melko vaikeaksi. Etsin sopivaa yksilöä ympäri internetiä noin puolitoista kuukautta. Lopulta päiväkävely paikalliseen kierrätyskeskukseen tuotti tulosta. Tämä on siis ensimmäinen korjaamani laite, jonka ostin rikkinäisenä sen sijaan, että olisin saanut laitteen lahjoituksena tai löytänyt sen roska-astiasta.

Ostin television ja raahasin sen kotiin. Laitoin virtajohdon seinään ja kytkin virrat. Olin hieman hämmentynyt, kun televisio lähtikin mukisematta päälle. Ongelman täytyi siis olla jossain komponentissa, joka joko kuumenee tai kadottaa varauksensa. Kyseinen diagnoosi osoittautui oikeaksi muutamassa minuutissa, kun telkkari sammui, eikä suostunut lähtemään enää käyntiin, vaan alkoi vilkuttaa punaisella LED-valolla vikakoodia. Tämän jälkeen kerrottava alkaakin sitten käymään vähiin. Pari yötä piti viettää Googlen avulla tietoa etsien ja päätelmiä tehden. Välillä tarkistin yleismittarilla, onko vika siellä, missä muut saman ongelman kanssa kamppailevat käyttäjät ovat vian havainneet. Yksi näistä vioista oli teholähteen invertterille syöttämä jännite. Tästä pääsin helposti eteenpäin ja selvisi, että teholähteen vika aiheutuu siitä, että invertterin toiminta on häiriintynyt ensin. Mittaukset viittasivat siihen, että molemmissa piireissä oli viallisia kondensaattoreita. Jostain syystä tämä ei juuri enää jaksanut yllättää minua. Netistä löysin kohtuullisen pienellä vaivalla teholähteen kytkentäkaaviot, joiden avulla sain määriteltyä konkat, jotka piti vaihtaa. Tässä tapauksessa tosin korjasin ensin toisen piirin ja totesin toimenpiteen olleen riittämätön, jonka jälkeen korjasin toisenkin piirin. Saatuani korjaustoimet valmiiksi, kasasin television ja painoin virtanappia. Ei mitään. Pettymys pääsi hiipimään takaraivoon tässä vaiheessa. Sisuunnuin. Rämpytin virtanappia ärsyyntyneenä ajatellen, että joskus se ehkä lähtee päälle. Lähtihän se. Välittömästi tuli mieleen, että kyseessä oli onnenkantamoinen, joten en alkanut juhlimaan ihan vielä. Annoin telkkarin olla hetken päällä ja käynnistin uudestaan. Taas lähti päälle kyselemättä. Kokeilin tätä muutaman kerran ja totesin, että jonkinlainen vakaus oli saavutettu. Ilmeisesti uusiin kondensaattoreihin piti ikään kuin pumpata varausta ennen, kuin laitteeseen tuli virrat. Muutaman käynnistys- ja sammutussyklin jälkeen homma alkoi toimia sujuvammin, joten aloitin koekäytön. Tätä kirjoittaessani televisio on ollut käytössä vasta kaksi päivää, mutta toiminta on ollut moitteetonta. Koko projektille tuli hintaa yhteensä €19,10, josta itse television hankintahinta oli €10.

Tarinan piti loppua tähän, mutta toisin kävi. Pari viikkoa käytettyäni televisiota, alkoivat ongelmat taas. Paneelin taustavalot eivät syttyneet ja LED:it vilkkuivat. Ensimmäisenä tarkistin tietysti omat juotokseni ja totesin niiden olevan kunnossa. Muutaman päivän pohdiskelun ja piirilevyjen tuijottamisen jälkeen päädyin ottamaan signaalia käsittelevän piirilevyn irti tarkastaakseni sen. Pohjasta löytyikin yhden kondensaattorin jalasta epämääräisen näköinen tinapallo, jota epäilin kylmäjuotokseksi. Sulatin tinan uudestaan paremmin ja kasasin laitteen. Tämän jälkeen televisioon ei tullut eloa sitäkään vertaa, kuin aikaisemmin.

Ihmettelin pari viikkoa, mikä voisi olla vikana keksimättä mitään järkevää selitystä. Vasta raahattuani television työharjoittelupaikalleni ja kokeiltuani käynnistää sen ulkoisella teholähteellä, varmistuin, ettei vika ollut teholähteessä. Tämän selvittyä aloin etsiä vikaa niistä paikoista, joihin viimeisimpään olin itse kajonnut. Aiemmat ounasteluni osuivat oikeaan. Kyseessä ei ollut järkevä vika, vaan oma virheeni. Olin epähuomiossa kasausvaiheessa painanut erään liittimen koskettimet vinoon aiheuttaen pienen oikosulun. Taivutin koskettimet takaisin oikeaan asentoon ja kokeilin taas kytkeä virtoja. Televisio lähti toimimaan, joten kasasin sen ja otin taas käyttöön. Nähtäväksi jää, kauanko näillä korjauksilla pärjätään.

Topfield TF500PVRc

Joskus tulee vastaan laitteita, joiden korjaaminen on niin helppoa, että kun työ on valmis, ärsyttää, ettei ole enempää tekemistä. Tämä oli yksi niitä tapauksia. Sana harrastuksestani elekrtoniikan parissa oli kiirinyt sen verran kauas, että eräänä päivänä sain Facebookin kautta viestin, että eräällä kaverillani pyöri nurkissa Topfield TF500PVRc, joka oli alkanut kadottamaan nauhoitukset.
Saatuani laitteen käsiini testasin sen toiminnan ja totesin, että loogisin paikka aloittaa vian etsintä oli kovalevy. Ei siis auttanut, kuin avata kotelointi ja irroittaa kovalevy tutkimuksia varten. Ajatuksena oli, että koska laite oli minulle uusi, voisin alustaa kovalevyn ja antaa digiboksin itse formatoida sen haluamaansa tiedostojärjestelmään. Ajatuksena se oli loistava, mutta siihen se sitten jäikin. Tai oikeastaan se jäi 14% kohdalle alustusta kerta toisesnsa jälkeen. Kovalevy oli siis tullut tiensä päähän ja se piti vaihtaa. Varaosavarastosta löytyi sopiva, vähän alkuperäistä kapasiteetiltaan pienempi kovalevy. Laitoin levyn paikalleen ja käynnistin boksin, jolloin se automaattisesti kysyi, haluanko, että levy alustetaan. Alustuksen jälkeen laite on toiminut moitteettomasti.

iMac G5

Tämänkertainen tarina sai jälleen alkunsa Mikropajassa, jonne luotettavasta työjuhdasta epäkäytännöllisen muotoiseksi paperipainoksi muuttumassa olevat laitteet tuodaan saamaan satunnaisia elvytysyrityksiä ja lopulta kunniastaan riisuttuna saattohoitoa ennen kuin ne osa osalta puretaan kappaleiksi ja kierrätetään asianmukaisesti. Tämä Applen iMac G5 tuotiin sisään, koska siitä oli kadonnut käyttöjärjestelmä ja sen mukana yksi koulun lopputyö. Pari päivää tutkittuani koneen jo himmeäksi käynyttä sielunelämää, totesin, ettei ollut enää mielekästä yrittää pelastaa tätä yksilöä. Avuliaana henkilönä tarjouduin kierrättämään koneen omaan varastooni mahdollisia lisätutkimuksia ja myöhempää hyödyntämistä varten.

Ensitoimina tietenkin tarkistin kovalevyn toiminnan ja yritin asentaa käyttöjärjestelmää, mutta mitkään tavallisimmista rutiinitoimenpiteistä eivät auttaneet.

Lisätutkimukset osoittivat ainakin alkuun syyn piilevän tässäkin tapauksessa elinkaarensa päähän tulleissa elkoissa, samoin, kuin aiemmin korjaamassani projektorissa. Välillä kone lähti käyntiin ja latasi BIOSin mukisematta ja lakkasi sitten ottamasta käskyjä vastaan. Tämän jälkeen käynnistys ei enää onnistunut senkään vertaa, vaan koneen oli annettava hengähtää noin viikko. Taas laittettiin siis yhteistyökumppanille vetämään tilaus pussillisesta konkkia. Osat saapuivat aikanaan ja niiden vaihtaminen iMacin emolevylle sujui kokolailla kivuttomasti. Uusia ongelmia alkoi ilmetä, kun kaikki noin 30 kondensaattoria oli saatu vaihdettua. Kone ei nimittäin tästäkään huolimatta halunnut lähteä käyntiin ensinkään. Kun nämäkään toimenpiteet eivät auttaneet, jatkoin vianetsintää ja löysin seuraavan epäillyn koneen teholähteestä. Tämän tiedon mukaan teholähteen kondensaattorit olisivat tulleet tiensä päähän ja ne pitäisi korvata uusilla. Näin teinkin. Ennen tätä olin kuitenkin täysin omatoimisesti tyhjentänyt koneen jonkun tuntemattomaksi jääneen osan toimintasavuista, mikä sinällään ei välttämättä auttanut tilannetta juurikaan.


Tämänhetkinen tilanne on siis se, että nurkissani lojuu toimimaton iMacin raato. Saatan kirjoitella lisää aiheesta, kun keksin taas kokeilla jotain uutta ratkaisua koneen käynnistymättömyyteen.